Tavoitteellista ajanhallintaa
Kun lähdetään pohtimaan tavoitteellisen toiminnan käsitettä, on se helppo summata yhteen lauseeseen: Tavoitteellinen toiminta on motivoitunutta toimintaa, jossa on jokin päämäärä, jota kohti kuljetaan. Pohtiessani omaa toimintaani useasta eri näkökulmasta voin huomata, että suurinosa toiminnastani on tavoitteellista. Tämä näkyy parhaiten kouluelämässä, jossa pyrin kurkottamaan kohti tradenomin tutkintoa jokaisella valitulla kurssilla ja näpytellyllä raportilla. Välillä tavoitteellinen toiminta on sitä, että pääsen aamulla sängystä ylös ennen kello kymmentä.
Uskon, että kaikesta toiminnasta saa väännettyä entistä tavoitteellisempaa, mutta kysymys kuuluu, onko aivan pakko? Ei tietenkään ole ja mielestäni on hyvä, että myös täysin spontaania toimintaa on joka päivä, ettei elämä mene aikatauluttamiseksi. Usein tavoitteelliseen toimintaan kun liittyy tarkahko ajanhallinta, joka jatkuvalla syötöllä alkaa rasittaa itse kutakin.
Mikäli pitää hallinnantunteesta, kuten minä, jota hyvin suunnitteltu aikataulu tuo, voi tästä napata itselleen muutamat hyvät vinkit parempaan ajanhallintaan, joista itse saan puhtia:
1. Käytä kalenteria. Tykkäsit sitten käyttää perinteistä almanakkaa tai puhelimesta löytyvää kalenteria, on hyvä merkitä tulevat työvuorot, tapahtumat ja deadlinet samojen kansien (tai sovelluksen) sisälle. Harvemmin kukaan muistaa täydellisesti kaikkia tulevia menoja, varsinkaan jos on aktiivisesti kiinni esimerkiksi kouluelämässä, jossa pyörii samaan aikaan useita kursseja, joiden deadlinet pistävät pään pyörälle. Kalenteri auttaa hallinnoimaan ja suunnittelemaan omaa ajankäyttöä.
2. Priorisoi. Usein tulee huomattua, että pitäisi revetä moneen paikkaan saman päivän aikana: on palaveria, ystävän kanssa lounastamista, suunniteltua koulutehtävien tekoa ja auton vuosihuoltoa. Tällaisissa tilanteissa onkin hyvä pohtia itsekseen, voisiko jonkun jättää myöhäisemmälle ajankohdalle? Todennäköisesti huomaat, että olet vaatimassa itseltäsi liikaa ja muutaman to do -listalla olevan tehtävän voi jättää pois päiväjärjestyksestä ilman maailmanloppua!
3. Ota myös omaa aikaa. Aina ei tarvitse olla pää kolmantena jalkana menossa kaikkialle. Joskus on hyvä sanoa ei ja ottaa tauko ihan vain itselle - vapaapäivä kaiken tohinan keskellä, muutamia tunteja hyvän kirjan parissa tai loppuviikko oman hyvinvoinnin parantamiseen ja ylläpitämiseen tuovat uutta puhtia tulevia haasteita varten!
- Sini
Lähteet:
Vilkko-Riihelä A. 2014. Lukion kertauskirja: Psykologia. Sanomapro. Helsinki
Mielestäni olet aivan oikeilla jäljillä! Tunnistan täysin itseni täydestä kalenterista ja pään pyörälle menosta. Aikuisopiskelijana minulla on monta rautaa samanaikaisesti tulessa ja mielestäni tavoitteellisuutta ja vaatimuksia itseäni kohtaan on ehkä turhankin paljon. Hyvä muistutus kolahti päähäni, eihän kaiken aina tarvitsekaan olla niin tavoitteellista :).
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista