Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Itseni ja muiden coachaajana

Valmentava johtajuus, eli coaching, on arvostavaa, osallistavaa ja tavoitteellista yhteistoimintaa, jossa yksilön potentiaali pyritään vapauttamaan ryhmän ja organisaation käyttöön. Se on prosessi, jossa valmentaja, eli coach, auttaa valmennettavaa, eli coachattavaa, ottamaan käyttöönsä omia voimavarojaan tavoitteiden saavuttamiseksi.  Hävettää vähän myöntää, mutta jostain syystä päähäni oli vielä pari viikkoa sitten iskostunut ajatus siitä, että coaching ja valmentava johtajuus ovat kaksi eri asiaa. Koin kuitenkin ahaa-elämyksen ja asiat kirkastuivat kummasti (olikin jo aika).  (Grünbaum & Ristikangas 2016, 13; Suomen coaching yhdistys.) Coaching merkitsee minulle täysin uudenlaista tapaa johtaa itseäni ja muita. Itseni valmentamisessa pääsen tutkimaan kysymysten avulla omia tunteitani ja ajatuksiani. Muita coachatessa saan ammennettua heidän mahdollisesti jopa piilossa olevaa potentiaaliaan, jolloin he omien päätelmien ja ratkaisujen avulla saavuttavat haluamansa lopputuloksen. M

Viimeisimmät blogitekstit

Itsetunto ja motivaatio esimiestyötä ohjaamassa

Tavoitteellista ajanhallintaa